Yhteystiedot
Ota yhteyttä
Tutustu tiimiimme

Olen kotoisin Tampereelta, nykyisessä kotipaikkakunnassani Espoossa olen asunut jo lähemmäs parikymmentä vuotta.
Koulutukseltani olen hammashoitaja (2004) sekä YAMK suuhygienisti. Olen työskennellyt monipuolisesti suun terveydenhuollon eri työtehtävissä, pääsääntöisesti yksityisellä sektorilla.
Denstal Oy:ssä olen työskennellyt vuodesta 2021, koulutussuunnittelijana, koulutuspäällikkönä ja nykypäivänä toimitusjohtajana, työtehtävänäni on vastata Denstalin toiminnasta.

Hei olen Kaija Irri, asun Tampereella.
Minulla on hammashoitajan työkokemusta yli 40 vuotta, valmistuin hammashoitajaksi 1978, opintoni suoritin Tampereelle. Olen työskennellyt koko työurani yksityissektorilla. Tämän hetken työparini on oikomishoidon erikoishammaslääkäri. Työkuvaani kuuluu runsaasti itsenäistä asiakastyötä, valmistan mm. oikomiskojeita ja kipsimalleja.
Olen ollut Denstalin koulutustyöryhmän jäsen vuodesta 2007.
Minulla on useamman vuoden kokemus myös opetustyöstä, toimin 2013–2015 opettajana Tampereen Tredussa. Denstal oikomishoidon sarjakurssien kouluttajana olen toiminut jo yli 10 vuoden ajan.

Olen kotoisin Nastolasta. Helsingissä olen asunut jo reilut parikymmentä vuotta.
Koulutukseltani olen suuhygienisti. Valmistuin Helsingin Ammattikorkeakoulusta v. 2002. Siitä lähtien olen työskennellyt monipuolisesti suuhygienistin tehtävissä yksityisellä sektorilla.
Tällä hetkellä työskentelen Terveystalo Kampissa.
Denstal Oy:n Koulutustyöryhmässä olen toiminut jo vuodesta 2006.

Asustelen tällä hetkellä Espoossa.
Suuhygienistiksi olen valmistunut vuonna 2008 ja työskennellyt suurimman osan urastani julkisessa terveydenhuollossa. Valmistumisen jälkeen työskentelin muutamalla yksityisvastaanotolla. Erityisosaamistani on muun muassa oikomishoito ja vaativat anti-infektiiviset hoidot yhteistyössä parodontologin kanssa.
Syksyllä 2016 aloitin hoitotieteen opinnot Tampereen avoimessa yliopistossa töiden ohessa. Keväällä 2020 hain väylähaun kautta tutkinto-opiskelijaksi ja pääsin suorittamaan tutkintoa kokonaan. Tarkoitukseni olisi valmistua terveystieteiden maisteriksi joulukuuhun 2022 mennessä.
Koulutustyöryhmässä olen ollut mukana vuodesta 2022.

Valmistuin 2020 ammatilliseksi opettajaksi, lisäksi minulla on suuhygienistin tutkinto, sekä kattavasti täydennyskoulutuksia.
Arkityöni on YTHS Pohjoisen alueen vastaava suuhygienisti, työhöni kuuluu myös hammaslääkärin kanssa tehtävä potilas/tiimityö.
Vahvuutenani on kahdenkymmenen vuoden käytännön laaja-alainen työkokemus suun terveydenhuollosta, eri sektoreilla ympäri suomea, sekä halu jakaa tuoretta ammatillista osaamista suun terveydenhuollon osaajien hyödyksi.
Koulutustyöryhmässä olen ollut mukana 2022.

Terveystieteiden maisteri, shg ja sairaalahygieniahoitaja.
Olen toiminut yli 30 vuotta suunhoidon erilaisissa rooleissa, kuten hammashoitajana, välinehuoltajana, suuhygienistinä, hoitotoimenjohtajana, toiminnan johtajana ja opettajana.
Nyt toimin Lapin koulutuskeskus Redun välinehuollon- ja hammashoitajien opettajana.
Verkkolaskutus
Paperilaskut
01051 LASKUT